YHTEISÖ

Tappavat jalokivet, osa kuusi, Lyydian aarre

Lyydian aarre päättä kauhukertomusten sarjan. Suuret jalokivet ovat keränneet ympärilleen aina suuria tarinoita. Ne ovat osa monen kulttuurin historiaa. Jokainen omistaja on lisännyt oman kerroksensa jalokiven tarinaan.

Lyydian aarre

The Lydian Hoard

Lyydian aarre oli osa kuningas Kroisoksen kokoelmaa ja pysyi kätkettynä vuodesta 547 eKr. aina vuoteen 1965.

Täydellisessä maailmassa aarre olisi päätynyt museoon ja tutkijat olisivat voineet oppia siitä paljon. Koska tämä ei ole täydellinen maailma, löytäjät ryöstivät haudan ja saivat nopeaksi selville, miksi se oli pysynyt kätkettynä 2500 vuotta. Huono-onni ja sairaus vainosivat jokaista voroa ennen aikaiseen hautaan saakka.

Tappavat jalokivet, osa viisi, Delhin purppura safiiri

Seuraava jalokivi on oikea epäonnen kivi!

Delhin purppura safiiri

Delhi_purple_sapphire

”Kuka hyvänsä avaakaan tämän lippaan, kuulkoon ensin tämän varoituksen ja tehköön sitten sillä, mitä haluaa. Minun ehdotukseni teille on heittää se mereen.”

Toisin kuin edeltäjänsä Delhin purppura safiiri oli tarpeeksi ystävällinen tullakseen varoituksen kanssa. Lontoon museon kuraattori Peter Tandy löysi safiirin kolmekymmentä vuotta sitten kätkettynä usean laatikon sisältä ja suoja taikojen ympäröimänä. Jos elämä seuraisi kauhuelokuva logiikkaa, Tandy olisi nauranut edeltäjiensä taikauskoiselle hölynpölylle ja ominut jalokiven itselleen.

Seitsemän päivää myöhemmin kuolinsyytutkija olisi kuvaillut hänen kuolemaansa salaperäiseksi. Koska kukaan ei kiroa jalokiviään niin kuin Intia, safiiri on lähtöisin sieltä. Kivi päätyi eversti Ferrisille Intian kansannousun yhteydessä vuonna 1875, kun se vietiin Indran temppelistä.

Ferris ajautui vararikkoon, ja Ferrisin poika seurasi isänsä jalanjälkiä. Kirjailija Edward Heron-Allen osti sen seuraavaksi ja alkoi pian valittaa huonoa-onneaan. Eddie teki, mitä jokainen meistä tekisi ja laittoi vahingon kiertämään lahjoittamalla kiven ystävälleen, josta ei pahemmin pitänyt.

Kyseinen ystävä palautti kiven pian ja ilmoitti, ettei Edward ollut enää tervetullut syntymäpäiväjuhlille. Seuraavaksi Edward heitti kiven Regent kanaaliin. Miksi hän ei yrittänyt tätä ensin, kukaan ei osaa sanoa. Koska kirouksia on vaikeampi karistaa kuin satiaisia, jalokivi palasi pian Edwardin tykö.

Edward totesi, että joskus pahaa vastaan pitää taistella pahalla ja hän antoi jalokiven perheensä pankkiirille. Ehdot lueteltiin aseella uhaten ja allekirjoitettiin verellä. Edward ei halunnut nähdä jalokiveä enää koskaan ja se ei koskaan saisi päätyä hänen tyttärelleen.

Edward Heron-Allen

Edward Heron-Allen ja purppura safiiri

Kun Peter Tandy oli kuullut jalokiven tarinan, hän hälytti papin siunaamaan museon ennen kuin palasi kotiin polttamaan vaatteensa ja pesemään kaiken omistamansa.

Tappavat jalokivet, osa neljä, Tolkien sormus

Tämä tappaja ei ole jalokivi mutta poikkeus vahvistaa säännön.

Tolkie_ring

Tolkienin sormus

Sormus, jonka jotkut uskovat innoittaneen J.R.R. ”Sormusten herra” Tolkienia. Sormukseen on kaiverrettu sanat; Senicianus elää Jumalassa. Jos sormus varastetaan, jokainen Senicianus on kirottu, kunnes sormus palautetaan. Miten väkevä kyseinen kirous on? Moneenko Senicianukseen olet törmännyt viime aikoina?

lord-of-the-rings_tolkie_ring

Seuraavalla kerralla tutustumme Safiiriin..

Tappavat jalokivet osa kolme Koh-i-Noor

Tämä jalokivi saatta olla kaikkein tunnetuin, mutta tiesitkö että se on miesten tappaja?

Seuraavaksi esittelemme Koh-i-Noorin

Koh-i-noor

186 1⁄16 karaatin sormus on esillä Lontoossa ja on osa Englantilaiskruunun jalokiviä, mutta vartijat eivät ole suojelemassa    Koh-i-Nooria varkailta vaan varkaita Koh-i-Noorilta.

Jokainen miespuolinen kruunupää, joka koskaan omisti sen, huomasi pian olevansa työtön. Mahdollisesti myös päätön, mikä yleensä seurasi, kun kuningas kammettiin pois valtaistuimeltaan.

Koh-i-noor_kuningtar_Alexandra

Intia päätti kiittää Isoa-Britanniaa kaikesta lahjoittamalla jalokiven heille vuonna 1850. Elisabet II onnistui kesyttämään Koh-i-Noorin ja kantaa sitä nyt kruunussaan varoitukseksi muille kirouksille.

Tappaja jalokivistä jäljellä on vielä mm. Delhin purppura safiiri, Tolkien sormus joka on tuttu myös Taru sormusten herrasta.

Tappavat jalokivet osa kaksi, Black Orlov

Seuraavaksi vuorossa on tappaja jalokivi Musta Orlov

Black_orlov_diamond

Hyviä syntytarinoita on rajattu määrä, joten myös Mustan Orlovin tarina alkoi hindulaisen jumalankuvan häpäisystä. Musta Orlov otti työnimekseen Brahman Silmä Timantti ja ajoi jokaisen omistajansa itsemurhaan.

J.W. Paris, joka toi timantin Yhdysvaltoihin vuonna 1932, teki historian vaikuttavimman mahapaukun loikkaamalla alas New Yorkin pilvenpiirtäjästä. Seuraavat uhrit olivat venäläiset prinsessat Nadia Vyegin-Orlov ja Leonila Galitsine-Bariatinsky. Molemmat heittäytyivät kuolemaansa Roomassa.

black_orlov_prinsessa_nadia

Prinsessa Nadia ja Musta Orlov

Kun kolme eri omistajaa oli pitänyt kaapia irti kadusta, koruseppä päätti tehdä asialle jotain ja leikkasi timantin kolmeen osaan. Särkikö tämä kirouksen? Kukaan ei ole uskaltanut pitää korua tarpeeksi kauaa ottaakseen selvää.

Timanttien nykyinen omistaja Felicity Huffman ei ole suostunut käyttämään niitä syistä joita voi vain arvailla.

Joulumyyjäiset!

Crea Iloa ei aio hidastaa tahtiaan joulun lähestyessä ja ottaa osaa seuraaviin tapahtumiin. Tule ja löydä lahjoja itsellesi tai läheisillesi.

joulumyyjäiset_ornamo_lahti

19.-20.11 Ornamon Design joulumyyjäiset

Lahden taidemuseo järjestää taas tänä vuonna tilat Teollisuustaiteen Liitto Ornamon Design Joulumyyjäisille. Tapahtuma on tarkoitettu koko perheelle ja tarjoaa muotoilualan nouseville tähdille mahdollisuuden esiintyä alansa konkareiden kanssa. Mukana yli 40 osallistujaa ja Tryffdelin pop-up kahvila.

Tule tutustumaan ja tukemaan Suomen tuoreimpia näytteitä muodista, taiteesta, sisustuksesta ja grafiikasta.

https://www.facebook.com/events/1744402965820440/

Häämessut_Lahti_Love

26.11 Lahti Love -minimessut

Juhlat tulossa? Haluatko tehdä häistäsi unohtumattomat? Kaipaatko lahjaa kaasolle tai bestmanille? Anna ammattilaisten auttaa. Messuilta löydät viimeisintä mallia muodista, koruista ja meikeistä. Tapahtuma tarjoaa tyyliä niin aikuisille kuin lapsillekin. Jos haluat lepuuttaa jalkojasi, katutason aulabaarista löytyy pehmeitä penkkejä ja live-musiikkia.

Tutustu yrityksiin ja loppuvuoden trendeihin sekä ensi vuoden muoti-ilmiöihin.

https://www.facebook.com/events/202192963525567/

Seurahuone_HeiLahti_ystävät_joulumyyjäiset

3.12 ja 10.12 Hei Lahti & Friends Design Piazza

Tule nauttimaan Seurahuoneelle jouluisesta design piazzasta, jossa kokemuksen kruunaa huippuluokan ruoat ja juomat. Designiin, lähituotantoon ja tunnelmaan erikoistuneet yhtiöt esittelevät tuotteitaan jouluisessa tunnelmassa.

Joululahjojen metsästys alkaa täältä.

www.heilahti.com

Hurja Halloween: Kuusi tarinaa tappavista jalokivistä

Jalokivet ovat tytön paras ystävä, mutta näitä koruja et lahjoittaisi edes anopillesi. Crea Iloa esittelemme Halloweenin kunniaksi kuusi maailman kuolettavinta korua!

Uusi tarina julkaistaan joka päivä puolen yön jälkeen. Ensimmäisenä:

Hope_diamond

Hope-timantti

Edes vallankumoukset eivät ole jättäneet jälkeensä yhtä paljon kuolleita kuninkaallisia kuin Hope-timantti. Timantin tarina sai alkunsa Intiasta, kun pikku nilkki Jean-Baptiste Tavernier kaiversi sen irti hindulaisesta patsaasta. Asiantuntijamme uskovat alkoholilla olleen osuutta asiaan.

Legendan mukaan Tavernier kohtasi loppunsa, kun hän törmäsi harvinaisen nälkäiseen koiralaumaan. Historian mukaan näin ei käynyt, muttei anneta tosiasioiden pilata hyvää tarinaa. Joka kerta, kun Hope-timantti vaihtoi omistajaa, nurkassa seissyt mustakaapuinen mies viikatteen kanssa alkoi käkättää.

Timantin omistajiin kuului Marie Antoinette ja kuningas Louis XVI, jotka päätyivät tekemään tuttavuutta giljotiinin kanssa. Prinsessa de Lamballe lynkattiin. Surbaya päätyi rakastajansa murhaamaksi. Jacques Colet teki itsemurhan, joka on sattumoisin sama kuolinsyy, jonka vakuutusyhtiöt kirjasivat jokaiselle Hope-timantin ostajalle siitä eteenpäin.

Pitkän listan viimeisin nimi on Evalyn McLean, huonojen ideoiden suojeluspyhimys. McLean osti timantin Cartierilta, joka oli iloinen päästessään siitä eroon, vuonna 1911. McLean yritti murtaa kirouksen järjestämällä juhlat ja pitämällä timantin metsästys kilpailut. Lienee turha sanoa, ettei hän onnistunut.

McLeanin poika kuoli auto-onnettomuudessa, tytär yliannostukseen ja herra McLean sai viimeisen sanan jokaisessa riidassa sen jälkeen. Etuoikeus, jota hän päätti olla käyttämättä, kun karkasi toisen naisen matkaan. Evalyn vietti viimeiset päivänsä mielisairaalassa.

Hope_diamondHurjaa!! Seuraavaksi vuorossa on Mustan Orlov…

Sinne Store

lifestyle_blog_crea_iloa

Walking on the street of Lahti in the gorgeous autumn air, sneaking around those construction sites, may one day our feet take us to the Sinne store. Our today blog will cover the Sinne store, another spotlight on Vesijärvenkatu street. The store is small, yet also be home for a bigger dream.

lifestyle_blog_crea_iloa

Got hooked with Paulus Ähtävä, the shop owner in a local entrepreneurship event, the very next day I took the chance to visit him at his own storefront to hear more and see more. As memory serves me well, that days when Lahti was packed with renovation sites, it was frustrated to just navigate through your daily path. Eventually, I still found the narrow split between the construction barriers that shows the Sinne sign.

lifestyle_blog_crea_iloa

The central idea of Sinne store is not just any ordinary storefront that focuses on clothing. What Paulus is trying to convey is a brand new idea, where an implemented in-shop café will enhance the shoping experience. Greeting me that day, Paulus showed a bright, warm smile, and invited me to just get around and dig through all the best that Sinne can offer. However, what attracted me more that day was not those pieces of clothing, or those eye-catchy decorations. The story of the business idea shone throughout the day.

Started in 2009, while Paulus was pursuing his degree in Haaga-Helia University of Applied Sciences, the firm behind Sinne store first concentrated on events organization. After settle down the financial security, the storefront popped up. Admitted by Paulus himself, the whole experience was consisted of trials and errors. Being a hardcore snowboarding himself, Paulus thrived to conveyed the spirit of the game through his brand, Sinne, and also afraid of the fact that his ideas would be likely killed off in large enterprises, where the bosses dictate, that then shop owner guy started his company with so little support. Finding his inspiration via loving what he does, Paulus did give the firm he founded the essence of street culture. Hardly you find a workplace out of Sinne store, it is Paulus’s second home.

On sharing some achievements of his fruits of hard works, Paulus told me that since the grand opening in 2014, the revenue of the shop itself marked 315,000 euros last year. And this was somewhat contributed to by the operation of the coffee shop. As explanation for the striking decision of such hard to find combination in private shops, Paulus stated: “It rounds up the shopping experience. I want my customers to relaxed, to have much more room in their mind for the shopping process!”. And somehow, it worked, having such a corner as a meeting place, it is quite frequently that Sinne store become the rendezvous for local artists and athletes. This phenomenon even promoted the store further, as now Sinne plays an active role in supporting the locals. And from that, the events featuring Sinne store popped up like mushrooms after rain.

lifestyle_blog_crea_iloa

As time passed by, before coming back to those waiting customers, Paulus shared some of his visions. Along with the bricks and mortar store, Sinne web shop is the gateway to the world of Paulus’ firm. In the future, more refinements are to come to enhance the customers’ awareness from targeted markets, and all can be done via the web shop.  While gaining some footprints in the local market, and setting the goal for future expansion, the most bugging issue toward Paulus is to balance the work-life balance, acknowledging himself as an active sport fan, the kind that does not watch, and a works lover. All and all, what I learned from this simple-looking man is enormous.

On departing Sinne store, something has been troubling my mind, as a youngster, I have not done much for my dreams and passions, or developing myself. The very big lesson that Paulus conveyed throughout his long way so far was to start doing things you love to do, regardless of timing. To some degree, the visit to Sinne store served me far well than I expected.

-Hoang

Trivia of Lahti’s autumn

autum_syksy_leaf_lehti

During October, the sunlight hit Lahti from an angle most of the time, and leaves start to fall from light breezes, one knows right away that he is living his autumn time. In this sort piece of writing, sporadic feelings and thoughts shall be expressed upon the autumn reigning in Lahti these days.

You know it autumn through all of your senses, so to enjoy autumn to the best is to open all your senses. Follow me closely, while I lead you through all the senses of autumn just as I am experiencing it in Lahti.

The first indicator of autumn comes subtly yet suddenly with the fall of leaves, such phenomene gave the season its name. Upon getting up to the Church of Cross, maple trees are sending their leaves through the breeze. Downhill to Fellmanninpuisto, horse chestnut fruits are falling down the ground. Struck those eyes of passer-by were that vibrant ruskea color of those leaves. Unlike summer, autumn comes with its grace.

 

For those who start to regret the past summer, it is high time to put on autumn jackets, as it is time to take a walk. With a non-violent transition from summer, autumn reminds people to slow down and to gather all of its beauty into those eyes and then ears. Slowly and silently walking down the street of the time, one finds himself impossible to make those crispy noises, dry leaves are all the places. Climbing up a familiar hill, surround the feet up to the ankle level are those fallen leaves, though tried vigorously, on cannot resist the temptation to kick them, to throw them, and to just pointlessly look at them falling. And as those kids go back to school, it is just delightful to hear their laughter echoing from a far. Autumn is the season for those wanderers who love indulging themselves into the endless joy of ages to come.

Puoti shop in Lahti, lifestyle

Autumn also brings many to your taste buds. Sideway to work or to school, apple trees yield the
ir fruits inviting pedestrians to pick them. Even on those busy streets, some thoughtful storekeepers put a basket full of handpicked apples for those occupied souls to partake. As what you taste are dictated by what the nose says, it is so incomplete to come to the dinner table eventually. This is where you find writer of this blog sitting anxiously personifying autumn as a beautiful, fertile woman, whose hair lingered that smell of nutmeg. Autumn’s iconic dessert should be something associated with pie. Those apples, pumpkins, and so on fillings, inside a crispy, flaky, and earthy pie crust, what can resemble the season better on your dinner table?

Roaming through all the realm of senses, what is left lingering in our mind whenever autumn come? To the writer, it is those melancholy, bittersweet memories of good times in the past that is still found. And for those autumn to come, what else should one expects?

-Hoang

Crea Iloa is growing, and some Indiegogo action

Crea Iloa is growing, and some Indiegogo action

indiegogo-2

After nearly a year into operation, everything is quite mature at Crea Iloa now. Therefore, the need for growth and supports is stronger than ever. Hence, we are up with some presences on a well-known crowdfunding platform, Indiegogo.

It is obvious that, though the brewing of business idea has reached its fruit, we still have a long way to go until Crea Iloa’s jewels find their right place in the market. We have been thriving on creating the jewels of a more authentic lifestyle of future, we need helps in order to realize and to popularize our fruits of creativity. However, as young, enthusiastic people, what we lack were networks and finance, and the most viable way to go is crowdfunding.

As you might have reckoned, to pool supports from people around the globe, we all need a medium, some kind of platform for crowdfunding. And after much consideration, Indiegogo came up as the most potential candidate. We love the idea of carrying the Finnish identity to the world, and we love the more relaxed manner of Nordic cultures, that why we chose Indiegogo.

indiegogo

Founded in 2008, the site housed over 200 000 campaigns of crowdfunding from 100 countries. What sets Indiegogo aside is that, the site operates under Keep it All (KiA) model, unlike All or Nothing (AoN) model of others. While the successful campaigns are levied 5% fee, the unsuccessful ones can still keep the money raised minus 9% fee. With this model, backers of projects experience less pressure to avoid loss, and may have more time considering the gain on supporting the projects. And above all, Indiegogo works everywhere, so nothing stops people of Crea Iloa now.

After those blanch and long discussion about crowdfunding and about the platform, it is a true relieve just to take a walk on to Indiegogo site itself. There are tons of cool ideas out there that need supports, and just by looking at the staggering number of funds raised, we are blooming with hope. Just go there and see for yourselves, you will definitely understand our feelings right now.

All in all, there is still a long way ahead of us, and we are still so far away from the goal. Anyway, it is fortunate that now we found the place to start, the whole picture shall come together in no time. Keep watching us on the path of creativity, and we will make sure you are kept posted about the great things to come.